Teetin ensimmäisen jatkuvan kasvatuksen hakkuuni Joensuun Ylämyllyllä loppusyksyllä 2015. Leimikkoon kuului kuivahkon kankaan varttunut männikkö, jossa tehtiin ns. suojuspuuyläharvennus, ja nuorempi kuivan kankaan männikkö, jossa tehtiin yläharvennus vaihtelevaan tiheyteen. Tässä ja aiemmassa kirjoituksessani kerron nuoremmasta metsiköstä.
Ohjeeni hakkuukoneen kuljettajalle oli, että läpimitaltaan alle 22 cm puita ei saa hakata, ja jäävän metsän tiheys saa vaihdella. Koska metsikössä oli kohtia, joissa ei ollut lainkaan yli 22 cm puita, jotkin kohdat jäivät harventamatta. Vastapainoksi järeämpipuustoisia kohtia harvennettiin voimakkaasti. Hakkuutavasta voi käyttää nimitystä harvennus vaihtelevaan tiheyteen. Menetelmä oli tässä metsikössä paitsi taloudellisesti järkevin, myös ekologisesti hyvä, koska se lisää metsikön rakenteen vaihtelevuutta.
Hakkuun jälkeen taimia ilmaantui nopeassa tahdissa harvaksi hakattuihin kohtiin ja ajourille. Pisimmät taimet ovat nyt (2025) jo kolmemetrisiä. Taimettuminen oli nopeaa ennen kaikkea etelärinteillä. Pohjoiseen viettävät rinteet tulee hakata harvemmaksi, jos myös niille haluaa taimia. Tässä metsikössä tosin uudistumisella ei ole mikään kiire, eikä sen tarvitse tapahtua joka paikassa samaan aikaan.
Valitsin puista ruhtinaallisen viiden puun satunnaisotoksen ja mittasin valituista puista pituus- ja läpimitan kasvun kahtena menneenä 5-vuotiskautena (ensimmäinen ja toinen 5-vuotiskausi hakkuun jälkeen). Jaoin puut optimaalisesti tukki- ja kuitupuupölkyiksi, ja laskin rungon arvon nyt, 5 vuotta sitten ja 10 vuotta sitten.
Kymmenen vuoden aikana puiden läpimitta oli kasvanut 4–6 cm ja pituus 3 m. Pienimmän mitatun puun arvokasvu oli 600 %, mikä tarkoittaa, että puu on nyt 7 kertaa arvokkaampi kuin 10 vuotta sitten. Puiden arvo on 10 vuodessa lisääntynyt keskimäärin 265 %, jos kunkin laskentavuoden arvo lasketaan kyseisen vuoden kantohinnoilla. Nykyhinnoilla laskettuna 10 vuoden arvokasvu on ollut 125 %.
Nämä huimat arvokasvuprosentit eivät kerro suoraan sitä, kuinka kannattavaa puiden kasvatus on ollut sijoitusmielessä. Sitä varten pitää laskea vuotuinen arvonlisäys korkoa korolle -periaatteella (ns. sisäinen korko). Se kertoo, kuinka monta prosenttia puiden arvo lisääntyy vuodessa (verrattuna vuotta aikaisempaan arvoon).
Nykyhinnoin laskettu sisäinen korko eli puihin sidotun pääoman tuotto on viidessä mittaamassani puussa ollut keskimäärin 8 %. Jos puun hinnannousu otetaan huomioon, sisäinen korko on 12 %. Näin suuri sisäinen korko kertoo, että metsikön kasvattaminen on ollut sijoituksena erittäin kannattavaa.
Yllä oleva kuva osoittaa, että tuottoprosentti pienenee läpimitan kasvaessa mutta ei systemaattisesti. Puun arvo saattaa maltillisen vaiheen jälkeen hypähtää reippaammin, kun esimerkiksi kahden tukin rungosta tulee kolmen tukin runko.
Puusta tulee taloudellisesti hakkuukypsä, kun sen sisäinen korko painuu pysyvästi tuottovaatimuksen alapuolelle. Jos tuottovaatimus on 3 %, yksikään otoksen puu ei ole vielä hakkuukypsä, eli metsikön harvennuksella ei ole kiire. Viiden vuoden päästä suurimmat puut ovat kenties jo hakkuukypsiä, ja seuraavan harvennuksen aika saattaa olla käsillä.
Hakkuussa poistetaan hakkuukypsimpiä eli suurimpia puita eli hakkuu on yläharvennus. Ajourat avataan uusiin kohtiin, koska nykyisillä ajourilla on taimia. Koska kaikkialla on jo tukkirunkoja, myös edellisessä hakkuussa tiheiksi jääneitä kohtia harvennetaan. Alaharvennus olisi taloudellisessa mielessä järjenvastainen toimenpide, samoin avohakkuu, koska vain osa puista on hakkuukypsiä.
Parhaimmillaan puiden tilavuus oli kaksinkertaistunut 10 vuodessa, mutta useimmissa tapauksissa tilavuuden lisäys oli 40–60 %. Puiden tilavuuskasvu ei ole olennainen tunnus metsäsijoittajalle. Koska se kuitenkin kiinnostaa monia, laskin myös puiden tilavuuskasvuprosentin korkoa korolle -periaatteella. Tässäkin suhteessa pienimmät puut voittivat; niiden vuotuinen tilavuuskasvu oli noin 7 %, kun se suurimmilla puilla oli 4–5 %.
Alaharvennus ei siis vaikuta järkevältä hakkuutavalta myöskään puuntuotoksen näkökulmasta. Päätelmä on sama, jonka Yrjö Vuokila teki jo kymmeniä vuosia sitten. Myös uudemmat tutkimukset osoittavat, että tasaikäismetsätalous, jossa harvennukset ovat alaharvennuksia, häviää puuntuotannossa kaikille muille metsänhoitotavoille (yläharvennukset, vapaan tyylin metsätalous, jatkuva kasvatus). Olisikin mielenkiintoista laskeskella niiden taloudellisten ja puuntuotannollisten tappioiden kokonaismäärä, jotka alaharvennusmetsätalous on vuosikymmenten saatossa aiheuttanut metsänomistajille ja yhteiskunnalle.
Timo Pukkala
East Finland Invest 