Kollegani Peter Lohmander kertoi ruotsalaisessa sanomalehdessä, milloin metsätalous on hyvää: metsätalous on hyvää, jos se on kannattavaa ja lisää metsän tuottamia ekosysteemipalveluja (Västerbottens-Kuriren 8.1.2015). Kirjoitus oli reaktio ruotsalaisten metsäammattilaisten toistamaan hokemaan, että Ruotsin metsissä on enemmän puuta kuin koskaan, mikä muka on osoitus hyvästä metsänhoidosta. Kuulostaako tutulta?
Puuston määrä Suomen ja Ruotsin metsissä kasvaa aivan itsestään, jopa silloinkin, kun metsänhoitaja nukkuu. Samalla lisääntyvät tilavuuskasvu ja useimmat ekosysteemipalvelut. Jos kaikki metsänhoitajat nukkuisivat 30 vuoden unet, he voisivat herätessään todeta, että metsissä on enemmän puuta kuin koskaan ja myös puuston tilavuuskasvu on huippulukemissa. Jälleen voitaisiin rehvastella hyvän metsänhoidon saavutuksilla.
Totuuden nimissä on sanottava, että onhan soiden ojituskin lisännyt puuntuotosta. Mutta onko ojitus ollut hyvää metsänhoitoa? Onko se ollut kannattavaa ja ovatko soiden ekosysteemipalvelut lisääntyneet? Nykyisin tiedetään, että ojitus aiheuttaa pysyvää ravinne- ja kiintoaineskuormaa vesistöille.
Analysoidaanpa hieman tarkemmin, kuinka hyvää ”hyvän metsänhoidon” nimellä kulkeva, alaharvennuksia, avohakkuuta ja viljelyä käyttävä metsätalous on. Vertasin sitä yläharvennusmetsätalouteen eli jatkuvaan kasvatukseen sekä siihen, että hakkuita ei tehdä lainkaan. Tein vertailut 210 hehtaarin eteläsuomalaiselle metsätilalle. Valtaosa metsiköistä on varttuneita kasvatusmetsiä ja uudistuskypsiä metsiköitä. Hyvästä metsänhoidosta oli kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisessä kaikki hakkuut tehtiin heti, kun ne suositusten mukaan kuului tehdä. Toisessa skenaariossa 10-vuotiskauden hakkuukertymä rajoitettiin välille 10 000–15 000 m3. Myös yläharvennusmetsätaloudessa oli tämä rajoitus. Yläharvennuksissa käytettiin Arvometsä Oy:n harvennusmalleja, jotka perustuvat optimointilaskelmiin. Laskelmissa oletettiin, että kylvetyt ja istutetut puut kasvavat 10% nopeammin kuin luontaisesti syntyneet puut.
Hyvän metsänhoidon ohjeiden noudattaminen johti suuriin lähiajan hakkuisiin, minkä jälkeen hakkuukertymässä tuli notkahdus (kuva 1). Kun hakkuukertymä oli rajoitettu välille 10 000–15 000 m3, minimihakkuutavoite jäi saavuttamatta kahtena 10-vuotiskautena (vihreä viiva kuvassa 1).
Puuston tilavuuskasvu oli seuraavat 35 vuotta paras, kun metsää ei hakattu lainkaan (kuva 2). Tämän jälkeenkin hoitamaton ja hakkaamaton metsä kasvoi vielä varsin hyvin. Ainespuun kokonaistuotos (tilavuus lopussa – tilavuus alussa + hakkuukertymä) 120 vuoden laskenta-aikana oli suurin yläharvennusmetsätaloudessa, jossa ei tehty avohakkuita (kuva 3).
Kun verrataan ”hyvän metsänhoidon” kertymäkäyrää (punainen viiva kuvassa 1) saman skenaarion kasvukäyrään (punainen viiva kuvassa 2), havaitaan voimakkaiden hakkuiden turmiollinen vaikutus tilavuuskasvuun. Vaikutus on sitä suurempi, mitä suurempi osa hakkuista on avohakkuita. Tämä johtuu siitä, että avohakkuualoille istutettujen taimikkojen tilavuuskasvu on pitkään pienempi kuin metsikön kasvu olisi ollut ilman avohakkuuta.
Tulos voidaan yleistää koskemaan koko Suomea: jos metsien hakkuita lisätään voimakkaasti, tilavuuskasvu eli Suomen metsien puuntuotos pienenee pitkäksi ajaksi, varsinkin jos tehdään avohakkuita. Samasta syystä voidaan päätellä, että avohakkuut ja viljelyt eivät ole lisänneet Suomen metsien puuntuotosta. Tämä johtuu siitä, että valtaosa viljelytaimikoista on vielä nuoria.
Hakkuiden lisäämistä on perusteltu mm. sillä, että nykyinen hakkuukertymä pienempi kuin Suomen metsien kasvu. Kasvun käyttäminen hakkuutavoitteen määrittämiseen on kuitenkin virheellinen menettelytapa, kuten mm. Juha Lappi on selittänyt (Metsätieteen aikakauskirja). Hakkuun tulee olla kasvua pienempi, jos puustoa on vähemmän kuin se määrä, jolla tilavuuskasvu maksimoituu. Tämä on tilanne Suomen metsissä tällä hetkellä. Ei siis tarvitse olla huolissaan siitä, että metsien ”tuotantopotentiaalia” jää hyödyntämättä, jos metsiä hakataan nyt tai lähitulevaisuudessa kasvua vähemmän.
Metsätalouden kannattavuuden paras mittari on ikuisuuteen saakka laskettu nettotulojen nykyarvo. Kuva 4 osoittaa, että yläharvennusmetsätalous on selvästi alaharvennusmetsätaloutta kannattavampaa. Kun molemmissa on samat kertymärajoitteet, ero yläharvennusmetsätalouden hyväksi on 21%.
Entä sitten ekosysteemipalvelut? Hiilen sidonta on seuraavat 100 vuotta paras, kun ei hakata lainkaan (kuva 5). Tämä siitä huolimatta, että hakkuun hiilitase sisältää puutuotteiden hiilivarastojen muutokset ja puun käytön korvausvaikutukset. Korvausvaikutukset tarkoittavat fossiilisten polttoaineiden päästöjen vähenemistä, kun käytetään puuta.
Kuvasta 6 nähdään, että hakkaamattoman metsän hyvä hiilitase selittyy hiilen kertymisellä biomassaan ja kuolleeseen orgaaniseen ainekseen (metsämaan hiili). Hakkuuvaihtoehdoissa nämä taseet ovat lähellä nollaa, ja suurin tase-erä on tuotteiden hiilitase. Positiivinen puutuotteiden tase selittyy sillä, että puun käytön korvausvaikutukset ovat suuremmat kuin korjuun, kuljetuksen ja tuotteiden valmistuksen hiilipäästöt.
Jos metsän antaa kasvaa hyvin vanhaksi, sen hiilensidonta painuu vähitellen lähelle nollaa. Tämä tapahtuu kuitenkin hitaasti. Elävän puuston hiilensidonta lähestyy nollaa vasta 200–250 vuoden iällä, minkä jälkeen kuolleen puuaineksen määrä lisääntyy vielä selvästi 50–100 vuoden ajan. Sen jälkeenkin metsämaan hiilivarasto suurenee hitaammin.
Taloudellisesti uudistuskypsät metsät sitovat vielä hyvin hiiltä, paljon enemmän kuin taimikot, jotka istutetaan niiden tilalle. Lisäksi on hyvä muistaa, että metsästä kannattaa poistaa mahdollisimman isoja puita, koska niistä voidaan valmistaa pitkäikäisiä tuotteita vähällä energialla. Vanhaan metsään kuollut suuri puu on erinomainen hiilivarasto.
Jos vertailut ulotetaan monimuotoisuuteen ja monikäyttöön, saadaan tulokseksi, että hakkuiden vähentäminen tai yläharvennusmetsätalous ovat alaharvennus-avohakkuu-viljely -käytäntöä parempia vaihtoehtoja. Tämän kirjoituksen esimerkkimetsässä ”hyvä metsänhoito” ei ole parasta metsänhoitoa oikeastaan millään ekosysteemipalvelulla mitattuna (kuva 7). Se aiheuttaa taloudellisia tappioita yläharvennusmetsätalouteen verrattuna, pienentää hiilensidontaa, johtaa monimuotoisuuden vähenemiseen ja heikentää metsien ulkoiluarvoa.
Kuvassa 7 monimuotoisuutta on mitattu peitteisyyden, lehtipuun tilavuuden ja lahopuun määrän avulla. Nämä ovat yleisesti käytettyjä mittareita, jotka korreloivat Suomen metsien monimuotoisuuden kanssa.
Tätä blogia kirjoitettaessa käydään keskustelua siitä, mitä hyötyä tai haittaa olisi siitä, jos puun käyttöä ja hakkuita lisättäisiin. Jos vertailtavana on nykyinen hakkuumäärä, hakkuiden lisäämisen lähiajan vaikutukset olisivat seuraavat:
- Puuntuotos pienenee
- Hiilensidonta pienenee
- Monimuotoisuus vähenee
- Metsien monikäyttöarvot heikkenevät
Lisähakkuiden aiheuttamat haitat maksimoituvat, jos hakkuissa käytetään ”hyvän metsänhoidon” menetelmiä, ts. hyvänä metsänhoitona markkinoitua alaharvennus-avohakkuu-viljelymetsätaloutta.
Timo Pukkala
Kirjoitus on julkaistu aiemmin hieman eri muodossa Arvometsän blogipalstalla (marraskuussa 2016)
East Finland Invest 