Avohakkuut historiaan –kampanja pyysi minulta näkemyksiä seuraaviin väittämiin, joita toisteltiin ahkerasti hieman eri muodoissa kampanjan alkuviikkoina:
“Jos kaikki nykyvolyymillä tehtävät hakkuut haluttaisiin tehdä jatkuvapeitteisesti kasvatettavista metsistä, keskimääräiset hehtaarisaannot pienenisivät ja vuosittainen hakkuupinta-ala kasvaisi nykyisestä kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi.”
“Puusta maksettava hinta laskisi samalla korjuukustannusten noustessa, ja metsätalouden kannattavuutta heikentäisi myös metsänhoitokustannusten kasvaminen, kun taimikkoa ja nuorta metsää jouduttaisiin hoitamaan nykyistä tehottomammin pienaukko kerrallaan. ”
“Jatkuvapeitteinen metsätalous ei olisi patenttiratkaisu myöskään ilmastonmuutoksen hallinnan kannalta: jotta metsät uudistuisivat, ne pitäisi hakata hyvin väljiksi, jolloin kokonaispuuston määrä joko pysyisi nykyisessä tai pienenisi hehtaarikohtaisen keskipuuston määrän pienetessä. Luontainen kasvu pienenisi samalla arviolta 20–30 prosenttia, jolloin myös hiilinielut pienenisivät.”
Jatkuvassa kasvatuksessa hakkuukertymä on tyypillisesti noin 100 m3/ha, Etelä- ja Keski-Suomen viljavilla kasvupaikoilla sitäkin enemmän. Jos tasaikäismetsätaloudessa tehdään ensiharvennus (50 m3/ha), toinen harvennus alaharvennuksena (80 m3/ha) ja avohakkuu (250 m3/ha), keskiarvoksi tulee 127 m3/ha, mikä on suuruusluokkana samaa tasoa kuin jatkuvapeitteisen metsätalouden yläharvennuksissa.
Korjuukustannukset riippuvat ennen kaikkea poistettavien puiden koosta, hehtaarikohtaisesta kertymästä ja lähikuljetusmatkasta. Suomessa on tehty runsaasti tutkimuksia eri tekijöiden vaikutuksesta korjuukustannuksiin. Suomessa on myös toimijoita (esimerkiksi Arvometsä oy, Innofor Oy, Metsä-Karelia Oy), jotka ovat myyneet ja hakanneet jatkuvan kasvatuksen leimikoita jo usean vuoden ajan sekä pysty- että hankintakaupalla. Näillä toimijoilla olisi varmaa käytännön tietoa siitä, mitkä korjuukustannukset oikeasti ovat. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa korjuu ei ole kallista, koska hakkuissa korjataan vain isoja puita, joista kertyy nopeasti kuutiometrejä.
Väite metsänhoitokustannusten noususta jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa on varsin erikoinen, koska noita kustannuksia ei ole. Juuri kukaan jatkuvan kasvatuksen ammattilainen ei tee pienaukkohakkuita. Lähinnä tehdään yläharvennuksia. Metsään syntyviä taimia ei hoideta kuin poikkeustapauksissa.
Useasti viime aikoina toistettu väittämä puuston vähäisestä määrästä jatkuvan kasvatuksen metsissä on legenda, joka ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Etelä-Suomen viljavan kasvupaikan kuusivaltaisessa metsässä tilavuus ennen hakkuutta on suuruusluokkaa 270 m3/ha ja hakkuun jälkeen 120 m3/ha (keskiarvo 195 m3/ha). Karummalla kasvupaikalla männikössä tyypilliset luvut ovat 170 ja 70 m3/ha (keskiarvo 120 m3/ha). Keskitilavuudet ovat siis selvästi suurempia kuin Suomen metsien tämänhetkinen keskitilavuus 100 m3/ha.
On totta, että jatkuvassa kasvatuksessa jokunen metsikkö on tarpeen hakata silloin tällöin harvaksi, jotta uudistuminen lähtisi käyntiin. Tähän on tarvetta lähinnä puhtaissa kuusikoissa ja karujen maiden männiköissä. Puuston määrää ei kuitenkaan tarvitse tiputtaa nollaan, kuten tasaikäismetsätaloudessa tehdään. Useimpia metsiköitä voidaan kuitenkin kasvattaa varsin runsaspuustoisina suurimman osan aikaa. Esim. kuusi uudistuu hyvinkin runsaspuustoisiin männikköihin, lehtimetsiin ja sekametsiin. Kuusialikasvos myös kasvaa ja voi hyvin.
Ei ole tutkimustuloksiin perustuvaa näyttöä siitä, että jatkuvan kasvatuksen metsissä puuntuotos olisi pienempi kuin tasaikäismetsätaloudessa. Tasaikäismetsätaloudessa on varsin pitkä vaihe avohakkuun jälkeen, jolloin metsä ei tuota biomassaa tai runkopuuta eikä sido hiiltä. Taimikolta menee paljon aikaa siihen, että metsikköön muodostuu riittävä neulas- tai lehtimassa, joka kykenisi merkittävään yhteytykseen. Tämä tuottamaton vaihe puuttuu jatkuvan kasvatuksen metsiköistä. Ennen kaikkea Pohjois-Suomessa avohakattu metsä voi taimien hitaan kasvun vuoksi olla ”poissa tuotannosta” ja hiilensidonnasta jopa muutaman vuosikymmenen ajan avohakkuun jälkeen. Tämän välttämiseksi Pohjois-Suomessa olisi tärkeää hyödyntää mahdollisimman paljon olemassa olevaa taimiainesta ja nuorta puustoa, kun metsää uudistetaan.
Kirjoituksen alussa lueteltujen väittämien paikkansa pitävyyttä voi arvioida myös laskelmin. Tein laskelmia kahdelle metsäalueelle: kuusivaltainen alue (210 ha), jossa kasvupaikat ovat pääosin tuoreita ja lehtomaisia kankaita ja puolet tilavuudesta (keskitilavuus 187 m3/ha) on kuusta (lämpösumma 1200 d.d), ja mäntyvaltainen alue (540 ha), jossa kasvupaikat ovat tuoreita, kuivahkoja ja kuivia kankaita ja 60 % tilavuudesta (keskitilavuus 103 m3/ha) on mäntyä (lämpösumma 1100 d.d.).
Simuloin metsiköille vaihtoehtoisia käsittelyketjuja 100 vuodeksi 10 vuoden jaksoissa, kun kasvatusmenetelmänä oli tasaikäismetsätalous tai jatkuvapeitteinen metsätalous. Tasaikäismetsätalouden harvennukset olivat alaharvennuksia. Pienpuuston osittainen tuhoutuminen hakkuissa on otettu huomioon. Viljelypuille oletettiin jalostushyöty (10 % kasvunlisäys istutustaimille ja 5% kasvunlisäys kylvötaimille). Hiilitaseen laskentaparametrit olivat ”sellumyönteisiä” (massatuotteilla oli pienempi valmistuksen energiankulutus ja suurempi korvausvaikutus kuin useimmissa viimeaikaisissa tutkimuksissa).
Sen jälkeen maksimoin 3% korolla laskettua nettotulojen nykyarvoa siten, että jokaisella 10-vuotiskaudella oli minimikertymä, koska muuten tasaikäismetsätalouden hakkuumäärät olisivat vaihdelleet hyvin paljon niin, että alussa olisi ollut paljon hakkuita, ja sen jälkeen ei vähään aikaan juuri lainkaan.
Tulokset ovat alla olevissa taulukoissa. Keskitilavuus tarkoittaa ainespuun määrää keskimäärin 100 vuoden aikana (m3/ha). Nettokasvu on ainespuun lisäys (kasvu – luonnonpoistuma) ja puuntuotos on laskettu ainepuukertymästä ja ainespuun määrän muutoksesta 100 vuoden aikana. Hakkuukertymä/hakkuuala kertoo korjatun ainespuun määrän hakattua hehtaaria kohti. Hiilitase ja hiilivarasto sisältävät elävän biomassan, kuolleen orgaanisen aineen (metsämaa) ja puusta valmistettujen tuotteiden taseet tai varastot. Hiilitasetta laskettaessa ei ole otettu huomioon sitä, että avohakkuu ja maanpinnan käsittely luultavasti lisäävät metsämaan hiilipäästöjä.
Tuloksista käy ilmi, että puuston keskitilavuus on suurempi jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa. Korjuukustannukset eivät suurene, jos siirrytään jatkuvapeitteiseen metsätalouteen. Sen sijaan kasvu ja puuntuotos suurenivat, vaikka tasaikäismetsätaloudessa oletettiin jalostuksesta johtuva kasvunlisäys. Myös metsätalouden hiilitase ja hiilivarastot olivat jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa paremmat. Hakkuukertymä hakattua hehtaaria kohti pieneni, mutta ei radikaalisti. Marjasadot paranivat, ennen kaikkea mustikan sato.
Timo Pukkala
Kirjoitus on julkaistu aiemmin hieman eri muodossa Avohakkuut historiaan –kampanjan sivustolla.
East Finland Invest 